Kitara kuuluu juhliin

Halusin julkaista kuvan ensimmäisestä kitarastani. Kun ei harrasta albumien liimailua, ei kuvaa siitä pitkän etsinnän jälkeen löytynyt. Artikkelin kuva on lainattu netistä ja se muistuttaa ensimmäistäni. Se oli silloin kesän aikaisilla säästöillä Anttilasta ostettu punainen, f-aukkoinen orkesterikitara. Asensin siihen itse mikrofonin, jonka hankin Soitin Laineelta. Kitaran soiton aloituksestani on nyt kulunut tasan 50 vuotta ja sitä tänä kesänä ”juhlitaan”. Mitenkö? Kesäkuussa retkikitarani pääsi käymään Virossa seurakunnan matkalla. Matkalaulujen säestäjäähän usein toivotaan. Heinäkuussa oli trio Aki-Heikki-Zorro Akin serkun 70v-synttärikeikalla Sofia-keskuksessa Vuosaaressa. Sitten L-S Partiopiirin suurleirillä oli kaksi mies ja kitara -keikkaa, toinen partiolauluja KoGi-tapaamisessa, toinen öinen nuotiomessu johtajille. Elokuussa syntymäpäiväni aattona oli järjestetty Sinapin leirikeskuksessa sotainvalidien virkistyspäivä. Tuon arvostetun ryhmän laulutokiota vetäessäni, julistin sen KITARATAIPALEENI 50-VUOTISKONSERTIKSI. Ehkä olet kuullut siitä juttua kerrottavan. Kitara ja mies -taival jatkuu. Kymmenen niitä on kertynyt. Joistakin olen jo luopunut. Ovation on suosikkini. Sen sain, kun täytin 40v ja suku antoi lahjaksi rahaa sitä varten. Nyt olen ihastunut myös ukuleleen, josta myös lapsenlapseni pitävät.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: